Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
on antoisaa ja vaativaa, mahdollisuus kartuttaa työkokemusta
ja antaa omat lahjansa likoon muiden parhaaksi.
Seurakunnalla on useita noin tunnin/viikko kestäviä alakouluikäisten kerhoja,
joita ohjaavat nuoret.
Mukaan voit lähteä, jos olet käynyt ko-kurssin / olet vanha ohjaaja / aikuinen.
Kerhotarjonta räätälöidään ohjaajien ja tilojen mukaan - ole rohkeasti yhteyksissä toiveistasi ja ideoistasi meihin työtekijöihin päin!
Lisätietoja Hannalta (044-7225430)
_________________________________
Kerhonohjaajan peruskurssi on tarkoitettu 8.lk tai sitä vanhemmille
ja se järjestetään Maskun pappilassa.
Kokoontumiskertoja on kuusi torstaisin 16.3.-25.5. klo16.30-17.45. Lisäksi leiripäivä la 6.5.klo10-18 Mannerlahdessa ja lisäksi on yksi kokoontuminen Mannerlahdessa. Kaksi kerhoharjoittelukertaa on jo olemassa oleviin kerhoihin.
Huom! On tärkeää päästä osallistumaan kaikkiin kurssin kokoontumisiin!
Kurssiin sisältyy yhden päivän hygieniapassi-koulutus, jonka srk kustantaa.
Ajankohta ilmoitetaan kurssin alkaessa. Sen suorittamiseen Evira vaatii voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen
(huom! tästä sinulle voi aiheutua kuluja).
Kurssille mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Ilmoittaudu tästä
Kerhonohjaajien peruskurssin sisältöä:
Seurakunnan varhaisnuorisotyön tarkoitus ja sisältö
Varhaisnuoren kehitys
Toimiva kerho
Hartaus
Leikit
Askartelu
Kokkaus
Kerhon suunnittelu
Kurssin aikana voit miettiä, haluatko aloittaa kerhon ohjaamisen ensi syksynä, vai käytkö vain yleishyödyllisen kurssin. Kerhonohjaajan peruskurssista saat todistuksen kuten myös työstäsi kerhonohjaajana.
Yleistä kerhoista:
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä