Mikä on demokratian huippu, eli miten yhteisiä asioita hoidetaan?

24.9.2018 10.48

Seurakuntavaalit

Kenelle menevät korvamerkityt verorahani?

Pohjoismainen demokratia on kauan ollut kuumaa valuuttaa maailmanlaajuisesti ajatellen. Meillä ihmiset ovat perinteisesti olleet kiinnostuneita yhteisten asioiden ajamisesta. Liekö syy se, että hyvinvointiyhteiskunnan verotus on korkea ja sen tähden on järkevää ja suotavaa, että tiedän mihin rahojani käytetään

 

 Näistä moraalisesti korvamerkityistä verorahoistani saatan olla jopa niin mustasukkainen, että niiden jakaminen rajojen ulkopuolelta tuleville hädänalasille, ei helposti löydy ymmärrystä. Moraalisesti korvamerkityt rahani eivät jouda niiden elättämiseen, jotka keskellämme elävät päivästä päivään ilman työtä ykköspuvut päällä!

Ymmärrän toki perusteet. Demokratia ei voi elättää niitä jotka eivät halua tehdä työtä vaan nostavat halpaa rahaa. Entä sitten ne – suomalaiset tai maahanmuuttajat – jotka eivät saa tehdä työtä; lainsäädäntömme pakottaa liian usein maahantulijat odottelemaan ja odottelemaan kunnes säädökset sallivat rehellisen työnhaun.

Entä sitten ne jotka eivät pysty tekemään työtä; sodan ja kriisien keskeltä pakolaisleirien kautta tulleet ovat liian usein henkisesti kriisiytyneet tai fyysisesti vammautuneet niin pahoin että toipuminen voi viedä kauan. Fyysisesti tällaiset ihmiset ovat selvinneet sodan ja vainon uhasta mutta henkisesti he elävät vielä kauan sitä todellisuutta. Jäljet ovat edelleenkin ruumiissa ja sielussa. Heidän kohdallaan uuteen, rauhanomaiseenkin kulttuuriin pelastautuminen saattaa olla kuin juoksisi seinää päin: he todella elävät omassa maailmassaan, mitä me enemmistökulttuurin ihmiset emme näe emmekä aavista.

Kaiken tämän keskellä elää tietysti niitä helpon rahan tienaajia, jotka käyttävät demokraattista järjestelmäämme hyväksi. Sitä ei käy kieltäminen. Me ihmiset kun emme ole samasta puusta vaikka puhuisimmekin samaa kieltä tai tunnustaisimme samaa uskoa tai tulisimme samasta maasta. Mutta yleistys on tässä kohtaa karkea synti ja pätemätön syy sille, miksi meidän ei pitäisi sotkeutua kaukaisten maiden konflikteihin.

Kenelle demokratia kuuluu?

Mutta se otsikon kysymys; tiedätkö mikä on edustuksellisen demokratian huippu? Se on suomalainen tapa viettää koko kansan itsenäisyyttä joka joulukuun 6. päivänä. Emme ole ainoastaan valinneet ihmiset edustamaan kansaa Arkadianmäelle vaan meillä on myös edustajat valittu juhlimaan puolestamme itsenäisyyttämme! Meidän tavallisten ihmisten ei siis siitäkään tarvitse kantaa huolta vaan asialle on pantu osaavat ihmiset. Me saamme toki seurata tätä edustuksellista juhlintaa television kautta – sen sijaan että itsekin tulisimme näkyvästi yhteen kaupungeissa ja kylissä, suvuissa ja perheissä.

Tämä on tietysti meidän tapamme juhlia. Olisihan tilanne tietysti toinen jos itsenäisyyspäivä olisikin kesällä. Aurajoen rannat olisivat taatusti täynnä laulavia eri-ikäisiä ihmisiä. Jo pelkkä vuodenaika vetää vakavaksi ja surulliseksi. Itsenäisyys on jotakin menneisyydessä olevaa, ei tätä päivää ja ei ainakaan näkyvän iloista, joka kuuluu kaikille.

 

Kuka päättää – Jumala vai ihminen?

Demokratia liittyy myös seurakunnan elämään tosin eri tavalla kuin kunnassa tai valtiossa. Siinä missä kunnassa kaikki näkyvä valta perustuu kansan vaaleilla valittujen henkilöiden harkintaan, siinä seurakunnassa vaikuttaa myös toinen rinnakkainen hallintomalli. Se on Raamatusta nouseva piispallinen kaitsentavalta. Tätä kaitsentaa käyttää joka hiippakunnassa piispan johtama kollegio, jota kutsutaan tuomiokapituliksi. (Tuomiokapituli ei siis käsitä koko hiippakuntakanslian toimintaa!). Siksi kirkkolaki esim. alistaa seurakunnassa tehdyt maankäyttöön liittyvät päätökset tuomiokapitulille. Samoin seurakunnan papistoon liittyvät seurakunnan tekemät päätökset ovat eriasteisesti tuomiokapitulille alisteisia.

Seurakunnan uudelle luottamushenkilölle tällainen kahden eri päätösjärjestelmän rinnakkaiselo voi olla suuri ihmetys: eivätkö seurakunnat olekaan itsenäisiä. Eivät ole vaan seurakuntien on tehtävä yhteistyötä mm. piispan johtaman tuomiokapitulin kanssa.

Perusteet nousevat kristillisesti uskosta niin kuin me luterilaisessa kirkossa sen ymmärrämme. Jumala hallitsee tätä maailmaa sekä maallisen että hengellisen regimentin (hallintavallan) kautta. Seurakunnan demokraattisesti valitut edustajat käyttävät maallista valtaa (verorahojen käyttö, kiinteistöjen hoito, hautausmaan ylläpito) kun taas piispa ja hänen asettaminaan papisto ja muu hengellinen työntekijäkaarti työskentelee hengellisen vallan eli evankeliumin julistamisen saralla.

Tällä asetelmalla perustellaan se, että kirkkoherra on kirkkoneuvoston eli toimeenpanevan elimen puheenjohtaja kun taas kirkkoneuvaltuuston puheenjohtaja on vaaleilla valittu seurakuntalainen. Kunnassahan sekä kunnanhallituksen että – valtuuston puheenjohtavat ovat vaaleilla valittuja kunnallispoliitikkoja. Paikallisseurakunta on näkyvä osa Jumalan valtakuntaa ja siksi hengellinen valta ja vastuu tulevat seurakunnan ulkopuolelta. Siksi seurakunnan päätöksen teossa on olemassa jännite, mikä pakottaa miettimään kysymystä, mitä varten seurakunta on olemassa: ei vain hautausmaata ja kiinteistöjä varten vaan myös ihmisiä ja iankaikkisuutta ja Jumalan suunnitelmia varten.

Toivotan onnea ja menestystä sinulle, joka kaikesta huolimatta uskallat kantamaan vastuuta Maskun seurakunnassa. Kaikkia seurakunnassa työtä tekeviä – palkattuja työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia – yhdistää yleisen pappeuden tehtävä: Jumala kutsuu meitä valtakuntansa työhön suvereenisti niin kuin Hän parhaaksi näkee. Sinut on siis kutsuttu!  

 

Jouko Henttinen

Maskun kirkkoherra

 

« Uutislistaukseen