Haudanhoito-ohje Maskun seurakunnan hautausmailla

Omatoiminen haudanhoito

Haudan hoidosta vastaa omaiset itse. Tällöin seurakunta ei istuta kukkia haudalle. Ruoho leikataan haudalta seurakunnan toimesta. Mikäli aiot itse hoitaa haudan kukkaistutuksen, huomioithan että haudalle ei saa istuttaa puita tai suuriksi kasvavia pensaita tai havuja. Istutusten on pysyttävä hautapaikan istutusalueen sisällä.

 

Seurakunnan järjestämä kesäkukkahoito

Seurakunta hankkii ja istuttaa sekä hoitaa haudalle istutettavat kesäkukat. Seurakuntapuutarhuri valitsee sopivat kasvit ja istuttaa ne alkukesästä pakkasten mentyä haudalle. Syksyllä kasvit korjataan pois.

Kesäkukkahoito on sovittavissa 1, 5 tai 10 vuoden määräajaksi.

 

Seurakunnan järjestämä perennahoito

Perennahoito tarkoittaa seurakunnan tarjoamaa haudanhoitoa, jossa haudalle istutetaan kesäkukkien sijasta monivuotinen kasvi. Perennat eivät kuki koko kasvukautta, mutta niiden lehdistö on myös koristeellinen.

Perennahoito on  20 vuoden määräajaksi.

 

Haudanhoitosopimukset

Pitkäaikaisia haudanhoitosopimuksia tehdään vuosittain maalis-huhtikuussa.

Hoitosopimusten pituudet ovat kesähoito sekä viiden ja kymmenen vuoden hoitosopimukset.

Hinnat vahvistetaan vuosittain.

HOITOHINNASTO 2023

Hinnat laskettu rinnakkaisille paikoille


 
1 paikkaa 2 paikkaa 3 paikkaa
Kesähoito      80     100     120
5 vuoden kesähoito    400     500     600
10 vuoden kesähoito    800   1000   1200
20 vuoden perennahoito  1200   1200   1200

Ympäristödiplomiseurakuntana

Ohjaamme suruasiakkaitamme huomioimaan ympäristöarvoja hautausasioissa. Seuraavassa muutamia ohjeita, joilla voit ottaa huomioon luonnon arvoja läheisesi viimeiselle matkalle saattamisessa ja läheisen muistelussa.

Hautausmailla kertyy paljon jätettä mm. hautakynttilöistä, kukkalaitteista.

Suosimalla muistelussa uudelleen käytettäviä kynttilälyhtyjä, voit vähentää jätteiden määrää hautausmailla.

Luonnon arvoja kunnioitat valitsemalla kukkakimppuja tai surukukka-asetelmiin maatuvia alustoja. Voit kysyä niitä kukkakauppiaaltasi.

Askaisten hautausmaan portti